perjantai 28. helmikuuta 2014

Kuvioita







Nää viimeset mielestäni aivan kuin haamuja!


 Siinä hieman savukuvioita tutkittavaksi. Tai no, oikeastaan se on höyryä. Oon ollu jo jonkun aikaa innostunut tästä jutusta, osa näistäkin jo loppuvuodelta otettuja, mutta laitoimpa samaan syssyyn nyt uudempien kanssa. Lisäksi muutama kuva, missä oon leikkinyt useammallakin kuvalla. Mitä ootte mieltä?

Mutta hei, tänään pääsen vihdoin kans ite hiihtoloman viettoon, jes! Ja ei kyllä lainkaan haittaa, vaikkei mitkään hiihtokelit ookaan ;)



torstai 20. helmikuuta 2014

Syrjäytyneisyys ja toivo




Tässä loppusyksyn koulutehtävää, josta koottiin myös näyttelyä. Aiheena oli siis kuvata kaksi kuvaa, toisessa aiheena syrjäytyminen, toisessa vastavuoroisesti toivo ja tällaiseen toteutukseen päädyin.

Mallina toimi Maiju!

tiistai 18. helmikuuta 2014

Minä ja tanssi


Tuli pyyntöä edeltävän postauksen myötä, jos kertoisin enemmän Etelä-Pohjanmaan opistolla opiskelemisesta.

Eli, opiskelemaan sinne päädyin syksyllä 2012 kun kevään pääsykokeet eivät kouluihin tuottaneet vielä tulosta. Muutenkin olin vielä hieman hakoteillä, että mitä sitä oman tulevaisuuden kanssa edes  tekisi! Entinen tanssinohjaajani oli käynyt saman koulun ja tätä kautta olin kuullut koko touhusta ja saanut siitä hyvää palautetta. Hetken siinä harkitsin, olisiko minusta lähtemään tällaiseen, mutta koska tanssi oli valokuvauksen lisäksi kiinnostanut paljon jopa opiskelun merkeissä, päätin lähteä kokeilemaan, millaista tanssin opiskeleminen olisi. Tanssia olen harrastanut yläasteesta lähtien Naisvoimistelijoissa ja olen ohjannut myös omaa ryhmää.

Pääsykokeissa kävin vasta loppukesästä ja sieltä sainkin sitten opiskelupaikan. Olipahan ainakin tekemistä vuodeksi ja saisi lisää miettimisaikaa tulevaisuudelleni. Kouluhan on siis maksullinen kansanopisto, eli tiesin jo valmiiksi, että seuraava vuosi tultaisiin elämään tiukilla rahallisesti. Onneksi keväällä kuitenkin vuosi osoittautui kaiken sen arvoiseksi :)

Opiskeluhan siis painottui täysin tanssiin ja sen eri lajeihin, vuoden aikana lukujärjestykseen kuuluikin aktiivisesti jazz-, nyky- ja showtanssia, balettia, sekä teatteria. Show -tanssi oli ainut, mitä olin aiemmin aktiivisesti harrastanut, joten monet lajit olivat minulle vieraita näin käytännössä. Balettia toki kokeiltu sillon alle kouluikäisenä :')

Pelkän tanssin lisäksi koulutukseen kuului mm. tanssin historiaa, maskeerausta, ensiapukurssi, tanssin ohjaukseen liittyviä kursseja, ravitsemustiedettä jne.

Opetustuntien lisäksi yksi tärkeä osa opiskelua olivat tietysti kaikki erilaiset projektit. Jo syksyllä meidät laitettiin kehittelemään ensimmäistä prokkista, joka siis perustui Michael Jacksonin musiikkiin ja jokainen sai kehitettäväkseen oma soolon näytökseen. Tietysti siinä vaiheessa kauhisteli asiaa, enhän minäkään ollut koskaan esiintynyt yksin! 

Remember the Time:




 Olimme mukana myös teatterilinjalaisten teoksessa Tanssii natsien kanssa:

 



Kevätpuolella toinen prokkiksemme oli KokoNaiset -tanssiteos. Siinä käsiteltiin suhtautumista omaan itsensä ja kasvua tytöstä naiseksi.








Tähän koko vuoteen mahtui niin paljon; 

Ihania ystäviä - meidän koko tanssi- ja teatterilinjan porukka oli niin tiivis, etten olisi parempaa osannut toivoa. 

Paljon uusia asioita - opin niin paljon tän vuoden aikana, niin tanssijana, kuin ihmisenäkin.

Lukemattoman paljon ilon hetkiä - niitä ei voi edes alkaa luettelemaan.

Mutta myöskin niitä pettymyksiä - Jouduin sairaslomalle selän mentyä sököksi ja sitä kautta selvisi, etten kehon rakennevian takia tulisi ikinä opiskelemaan tämän enempää tanssia.





 
Kunnon naminamipusipusi -viikonloppu Marcon kanssa!

Mutta nää ihmiset <3











Eli siinä hieman Ilmajoen vuodestani, kuvia on kertynyt sieltä niin mahdottomasti, ettei millään osannut valkkailla! Myöskin kerrottavaa olisi vielä vaikka ja kuinka, mutta tuntuu että tässäkin sitä tekstiä oli jo ihan riittämiin ;) Kysyä saa, jos joku jäi vielä mietityttämään!

Mutta kuitenkin, en voi muuta kuin suositella tätä koulua, tai ainakin tanssilinjaa, jos tuntuu ettei jollekin vuodelle keksi mitään järkevää ja tämä tuntuisi yhtään omalta paikalta!


tiistai 11. helmikuuta 2014

Happiness often sneaks in through a door you didn't know you left open

 Muutama omakuva hmm, marraskuulta? Yksi niistä siis bannerissa, joten lisäsimpäs pari muutakin.


Sitten pitkästä aikaa vähän sekalaisempaa kuvaa. Oon ollut aivan liian orjallinen sen suhteen, että yhteen postaukseen laitan vain tietyn tyylisiä kuvia, enkä edes tiedä miksi, mutta haluaisin pikkuhiljaa taas pois siitä!





(Vaikka en mikään heppatyttö ookaan, oli hauska päästä niitäkin otuksia kuvaamaan!)

Oli viikonloppu, rakas ja Naantali. 

Oli myös Turun kaupunginteatteri ja The Rocky Horror Show. Oli aivan mahtava ja se sai mut kaipaamaan Etelä-Pohjanmaan opiston tanssilinjaa. Pääsispä taas esiintymään!

 

 ^ Kuvat Maria Syväniemi




Ja tuli mieleen. 
Kovin on ollut hiljaista siellä teidän lukijoiden päässä ja haluankin tarkistaa ollaanko siellä vielä hengissä! Olisiko teillä jotain toiveita tai ideoita blogin suhteen, mitä haluatte nähdä täällä? :)